|
31.1 KANUUNAT taistelee Ykkösen sarjapaikasta |
|
|
KANUUNAT otti tärkeän kotivoiton 7-4 Lappajärven Veikoista futsalin Ykkösessä lauantaina Lapin urheiluopistolla. Voitto pitää rovaniemeläiset mukana taistelussa ensi kauden sarjapaikasta. KANUUNAT nousi eilisen voiton myötä sarjataulukossa päävastustajansa Keminmaan Pallon ohi. KemPa kohtaa tänään kotona pohjoisen kiertueella olevan Veikot.
Ratkaisu jää runkosarjan viimeiselle kierrokselle, joka pelataan ensi lauantaina. Kanuunoiden ja KemPan kohtaamisessa selviää kumpi lappilaisjoukkueista pelaa ensi kaudella Ykkösessä.
- Sarjapaikasta taistellaan kynsin hampain. Muutama pelaaja on lauantaina RoPSin mukana Oulun jalkapalloturnauksessa, mutta toisaalta siellä on myös KemPan pelaajia PS Kemin joukkueessa. - Meillä on riittävä materiaali Ykköseen kunhan saadaan vielä kaikki pelaajat sitoutumaan tähän. Ensi kaudeksi edustusjoukkueeseen on tarkoitus nostaa muutama nuori kaveri, pelaajavalmentaja Marko Koivuranta totesi.Eilisessä ottelussa KANUUNAT pelasi hyvän avausjakson. - Ensimmäinen jakso oli meiltä ajoittain kauden parasta futsalia. Toisella jaksolla ote hieman löysäsi ja hukattiin turhaan maalintekopaikkoja. Pari-kolme lisämaalia olisi ollut tehtävissä, Koivuranta sanoi.
Kanuunoiden tehomiehiä olivat Jussi Vatanen ja Matti Kutila, jotka molemmat viimeistelivät kaksi maalia. Tilastoihin pääsivät myös Santeri Viitasaari ja Ville Syväjärvi. Vierasjoukkueen pirtein pelaaja oli 1-1 tasoituksen tehnyt Niila Asunmaa.
- Maalivahti Kari-Pekka Syväjärvi pelasi hyvän ottelun ja otti varsinkin toisella jaksolla muutaman tärkeän kopin, Koivuranta muistutti.
Jaarli Pirkkiö © 2010 Lapin Kansa Kuva: Anssi Jokiranta |